Nepal, Dhulikhel

Pääsin helmikuussa muutamaksi päiväksi Nepaliin. Meillä on töissä parikin projektia, joissa tehdään yhteistyötä Katmandun yliopiston kanssa. Näiden projektien tiimoilta minuakin pyydettiin mukaan opetushommiin. Mikäs siinä, olen avoin ehdotuksille ja tässä vaiheessa uraa lienee parempi sanoa useammin "kyllä" kuin "ei".



Näin siis pääsin viettämään pitkää viikonloppua intensiivikurssilla luennoinnin ja laskuharjoitusten merkeissä innokkaille nepalilaisopiskelijoille. Matka oli ensimmäiseni Nepaliin ja vasta toinen kertani Aasiassa, joten osasin odottaa kulttuurishokkia. Itse asiassa odotin pahempaa, mutten kuitenkaan osunut etukäteiskuvitelmissani kovin oikeaan.



Odotin etukäteen todella huononnäköisiä rakennuksia ja paljon hökkeleitä, mutta itseasiassa rakennukset olivat ihan kohtalaisia. En toki ehtinyt nähdä kuin murto-osan maasta, pienen pistokeikan. Lensin Katmanduun, josta painelin suoraan Dhulikheliin, jonka kupeessa Katmandun yliopisto sijaitsee, ja saman reittiä takaisin. Jos odotinkin vähemmän laadukasta rakentamista, rakentamisen turvallisuutta en edes ajatellut. Mitkä turvalaitteet?



Ruuan suhteen olin ehkä vähän liiankin skeptinen ja varovainen, mutta ehkä juuri sen vuoksi en saanut matkalla minkäänlaisia mahavaivoja. Pesin käsiäni tämän tästä, käytin käsidesiä ja desinfioivia käsipyyhkeitä, söin maitohappobakteereja ja valitsin vain kuumennettua ruokaa tai sellaista, jonka voin itse avata paketista tai hedelmiä, jotka voin itse kuoria. Järkeilin etukäteen, että liikaa varovainen en voi tässä asiassa olla. On todella tylsää saada mahavaivoja ja vielä tylsempää, jos tauti pilaa ne vähät matkapäivät. Ei ole siis varaa sairastella.

Mutta se ruoka, jota söin, oli ihan hyvää. Kaikki tosin maistui jokseenkin samalta, joltain curryn tai masalan tapaisilta maustesekoituksilta. Kun syö "samaa" ruokaa aamusta iltaan, alkoi se tökkiä jo toisena päivänä. Jopa munakkaat aamiaisella maistui samalle maustesekoitukselle! Viimeisenä iltana päätin olla fiksu ja valita päivällisen hotellin ravintolan listalta niin, ettei se varmasti maistuisi kuten kaikki muut ruuat. Ei se punaviinikana ollut punaviiniä nähnytkään mutta eipähän maistunut (paljoa) currylle ja sehän riitti. Paluumatkalla finskin koneessa olin kyllä hyvin onnellinen juustoisesta(!) kasvispasta-annoksesta, kun ei koneen loppupäässä istuvilla ollut mahdollisuutta valita ruokaa. Nautin! Kaikkea se Nepal opettaa...

Nepalilainen liikenne on aika karmeaa ja sekamelskan kruunaa vasemmanpuoleinen liikenne. Kulttuurierot liikenteen suhteen osasin olettaa etukäteen, mutta silti hieman hirvitti. Nopeusrajoitus oli kaiketi "niin kovaa kuin kulkee". Torvea käytettiin kommunokointivälineenä aivan jatkuvasti. Mopoja ja muita kaksipyöräisiä sinkoili sinne tänne. Kaistamerkinnät olivat vain koristeita. En suostuisi ajamaan itse Nepalissa. Selvinpäin. Paitsi ehkä panssarivaunua.

Maalaistytön silmään pisti paikalliset traktorin ja peräkärryn yhdistelmät. Niissä kuskin pukki oli siirretty peräkärryn etuosaan, jolloin vetävään osaan ei tarvita kuin yksi rengaspari.



Käveltiin hotellilta yliopistolle peltomaiseman läpi. Käveltyä tulikin pääasiassa ylä- ja alamäkiä, tasaista ei juuri ollut. Liekö ollut ohuempaa ilmaakin, kun meinasi happi loppua ylämäissä. (Jaa mikä rapakunto?)





Helmikuun loppu on ajankohtana jo talven jälkimaininkeja ja lämpötila alkaa kohota. Päiväsaikaan lämmintä oli n. 25 astetta ja auringossa tarkeni. Onneksi kollegani varoittivat etukäteen kylmän kalseista rakennuksista. Päivän lämpö ei riitä karkottamaan yön kylmentämiä rakennuksia. Lämmityslaitteet loistivat poissaolollaan, mutta pärjäsihän siellä, kun kietoi itsensä hiihtokerrastoon, fleeceen, pipoon, hanskoihin, villasukkiin, kahteen peittoon ja kuumavesipulloon. Hrrr. Ja kunnolla suihkussa kävin vasta paluumatkalla Delhin lentokenttähotellissa, kun Dhulukhelin majapaikassa ei yksinkertaisesti tarjennut suihkuun. Lämmintä vettä tuli kyllä, useimmiten, mutta huoneilma oli niin kylmää, ettei vaan pystynyt. Ei minua saisi avantoonkaan!

Mutta se, mihin en osannut varautua, oli hajut. Siis kerta kaikkiaan, uhh. En osaa edes kuvitella, millaista hajumaisemaa on tarjolla kesäaikaan, kun jo nyt, kevään kynnyksellä, hajut olivat melkoisia. Jaa mikä siellä haisi? Noh, paikasta riippuen, erilaiset ihmisten tai eläimien eritteet, pakokaasut ja mädäntyvät jätteet. Ei tehnyt mieli hengittää syvään oikein missään, varsinkaan isompien teiden varsilla. Onneksi hotelli oli vähän syrjemmässä päätieltä, eikä siellä hajuhaittoja ollut. Jos nyt ei sitä omaa suihkun välttelyä lasketa...

Näkymä hotellihuoneen parvekkeelta oli "ihan ok" näin pilvisellä ilmalla.



Dhulikhelistä on selkeällä ilmalla upea näkymä Himalajan vuorijonoon, ainakin kun etukäteen maisemia googlettelin. Mutta tietenkään niiden muutamien päivien aikana, jotka siellä vietin, ei vuorijonosta näkynyt vilaustakaan. Paitsi viimeisenä päivänä, aivan pieni vilaus. Kuvista ei vuoria juuri erota, mutta paljain silmin muutama vuoren huippu näkyi aivan selvästi. Uskokaa pois, siellä ne vuoret on!





Kaikenkaikkiaan matka oli avartava kokemus. Teki oikein hyvää omalle ajatusmaailmalle nähdä erilaista maailman menoa. En ehkä aivan heti hingu Nepaliin uudestaan, mutta joskus myöhemmin, miksikäs ei?